Hivenravintoterapia – täyttä humpuukia!

– Kirjoittanut nimim. Metabolix

Hivenravintoterapia on valetieteellistä humpuukia. Siinä analysoidaan hivenaineiden määriä heikosti tutkituin menetelmin ja tehdään tuloksista perusteettomia johtopäätöksiä. Nykytiedon valossa hivenravintoterapiaa ei voi suositella minkään todellisen tautitilan tutkimus- tai hoitomuodoksi. Tällaiset uskomushoidot eivät myöskään korvaa jäljempänä esiteltäviä terveellisiä elämäntapoja.

Ravitsemuksen ja myös hivenaineiden saannin perustana tulee pitää THL:n ravitsemussuosituksia, jotka perustuvat tieteellisiin, vertaisarvioituihin ja luotettavina pidettyihin tutkimuksiin. Mikäli henkilön ruokavalio poikkeaa suosituksista, on järjetöntä selvittää ja "hoitaa" tilannetta hivenravintoterapian keinoin; ennemmin tulisi pyrkiä kohti suositusten mukaista ruokavaliota.

On totta, että hiven- ja ravintoaineet vaikuttavat terveyteen. Kuitenkin ravitsemussuositukset on huolellisesti laadittu siten, että ravinto- ja hivenaineista ei tule puutoksia. Ei ole näyttöä siitä, että analyysit tai laboratoriokokeet olisivat terveen ihmisen kohdalla tarpeen. Jos uskot toisin, ota vastaan haaste: etsi tai tee laadukkaita tieteellisiä tutkimuksia aiheesta! (Yksittäisen henkilön kokemusten esittäminen faktana ei ole tiedettä.)

Ravintoaineet terveydessä

Terve ihminen, jolla on tavallinen, tasapainoinen ja ravitsemussuositusten mukainen ruokavalio, saa tarvitsemansa hivenaineet pääasiassa tavallisesta ruoasta. Ravintolisistä lähinnä D-vitamiini on Suomen oloissa yleisesti tarpeen. Rajoittunut ruokavalio voi edellyttää myös kalkki- ja B12-vitamiinivalmisteiden käyttöä.

Yleisistä ravitsemussuosituksista voivat luonnollisesti poiketa henkilöt, joilla on lääkärin toteama (tai muutoin ilmeinen) sairaus tai tila, joka edellyttää erityisruokavaliota. Tällaisia tiloja ovat mm. allergiat, keliakia, tietyt vakavat aineenvaihduntasairaudet sekä eräät harvinaisemmat geneettiset sairaudet.

Jos perustellusta syystä epäilet itselläsi ruokavalion sopivuuteen vaikuttavaa sairautta, ota yhteyttä terveydenhoitajaan, sairaanhoitajaan tai lääkäriin. Jos taas tarvitset apua terveellisen ruokavalion koostamiseen, ota yhteyttä terveydenhoitajaan tai ravitsemusterapeuttiin.

Terveyden ylläpito yleisesti

Vaikuttavimpia tekijöitä terveyden edistämisessä ovat seuraavat:

Näitä seikkoja ei voi korvata uskomushoidoilla.

Hakusanoja: pseudotiede pseudotieteellinen huijaus huijata hiven ravinto terapia hivenravinto terapia hiven ravintoterapia hivenravintoaine ravintoaine lisäravinne lisäravinto lisäravintosuositus vitamiini sinkki rauta seleeni funktionaalinen luonnonlääketiede funktionaalista luonnonlääketiedettä metabolia aineenvaihdunta luonnonlääketieteen opisto hivenravintoterapeutti metabologi Matti Wirmaneva.